SM-haukut 2009 lopputulokset

Ylituomarin yhteenveto
 
Tämän vuoden Pohjanpystykorvien SM-haukut järjestettiin 30.10.-1.11.2009 Uudenmaan Pystykorvakerhon toimesta Itäisellä Uudellamaalla Askolassa. Kilpailukeskus oli monimuotoisissa Prestbackan kartanon, tapahtumaan hyvin soveltuvissa kartanoravintola- ja majoitustiloissa. Historiallisesti suojeltu kartano Uusmaalaisessa maisemassa ja lisätilat kartanon matkailijoille rakentamassa rantapaikassa oli kylläkin poikkeus useimmiten käytössä olleista lint-kilpailukeskuksista. Lähikunnista hankitut (saadut) koemaastot sisälsivät maastokohtaisesti jopa satojakin peltohehtaareita, lintulaskentatuloksia ajatellen onneksi. Ajankohtaiset hirvijahdit pudottivat monenkin hyvän lintualueen ainakin toisena koepäivänä pois maastoluettelosta.
 
Edellä lyhyesti kerrottuun miljööseen koeryhmät suunnistivat molempina päivinä kirpeässä melko tyynessä pakkassäässä. Ulkoiluun mitä parhain sää suosi ohjaajia, tuomareita ja maasto-oppaita. Kokeen aikana jatkunut maaston jäätyminen ja karheutunut maan pinta saattaa näkyä muutamien koirien hakupisteissä negatiivisesti. Juuri maastoon pudonneet lehtipuiden, erityisesti haapojen jäätyneet lehdet tekivät koeryhmistä linnuille helposti havaittavia kohteita. Linnut olivat ajankohdan mukaan vielä arkoja, erityisesti yksinäiset metsot ja koppelot. Teerien menossa oleva parveutuminen oli tyhjentänyt muutamat maastot syys-lokakuussa havaituista linnuista. Jotkut maastot taas yllättivät ohjaajat ja koiratkin ylenmääräisillä teeriparvilla. Haukkojen syysmuutto kohti etelää oli osittain jopa hävittänyt alkusyksyn kohtuullisen ”pyytarjonnan”.
 
Kokeen koirien kotipaikat sijoittuvat kartalla Suomenlahden rannalta Kirkkonummelta Lappiin Sodankylän Lokkaan aivan Savukosken selkosien tuntumaan. Kun ilmoittautuneista koirista Pakkasrustan Sindi M-03, Viljakoiran Vaula M-08 ja Lili joutuivat juoksuaikojensa takia luopumaan kilpailusta, pääsivät kokemattomimpien koirien edustajat Jekku ja Taika varakoirina näyttämään mukaan tulleille kokeneemmille kilpasiskoille ja –veljille AVO-1 tuloksiensa perusteita. Jekku ja Taika osoittivatkin em. haastavissa olosuhteissa nykytaitojensa laadun 1. ja 3. sijallaan. Samaan aikaan hakupisteiden mukaan muutama kokeneempi koira saattoi olla rasittunut pitkästä matkasta Etelä-Suomeen ja ne eivät hyvän arpaonnen myötäkään saaneet otetta tarjolla olleista teeriparvista ja joutuivat tyytymään vaatimattomimpiin tuloksiin.
 
Mainittujen tekijöiden summana saatiin kokonaislintumääriin nähden hyvin vähän pitkiä ensihaukkuja, kahden päivän aikana vain yksi uusintahaukku ja jyrkästi aleneva tulosluettelo. Uusi mestari Ppu Jekku, ER12171/08,
 
Melko haasteelliset tehtävänsä kokeneet tuomarit suorittivat kiitettävästi.
 
Ottelun ylituomarina toimi Pekka Inkinen Järvenpäästä ja koetoimitsijana Timo Minkkinen Mäntsälästä. 
  
Lintulaskennan tulokset:
- lauantai
          metsoja 3, koppeloita 4, teeriä 50, pyitä 12, yhteensä 69 ollen 1,4 lintua/km
- sunnuntai
          metsoja 5, koppeloita 7, teeriä 246, pyitä 9, yhteensä 267 ollen 5,5 lintua/km

Kilpailun tulokset:
   
Sij. Sp Reknro Nimi Pisteet
1. Ppu ER12171/08 Jekku 76p su (5p la)
     Om. Raimo Mattila, Sodankylä
2. Ppn ER28996/02 Lyyti 61p su (58p la)
     Om. Matti Paakkola, Ii
3. Ppn ER20112/06 Taika 58p su (55p la)
     Om. Soile Torvinen & Kari Lusminki, Kirkkonummi
4. Ppn ER17222/03 Pohjanukon Taru 52p la (44p su)
     Om. Risto Järvinen, Korpilahti
5. Ppu FIN22906/05 Kuuskannan Osku 50p la (8p su)
     Om. Toni ja Minna Suomalainen, Haarajärvi
6. Ppn ER46406/04 Peni 43p su (27p la)
     Om. Ari Pitkänen, Taivalkoski
7. Ppu FIN18138/06 Maiccos Konna 33p su (32p la)
     Om. Jarkko Pukki, Inkeroinen
8. Ppn FIN17021/08 Naavan Valo 31p su (16p la)
     Om. Soile ja Kimmo Kattainen, Salosaari
9. Ppn FIN17035/00 Hilla 25p la (24p su)
     Om. Timo Järvinen, Klamila
10. Ppu FIN44243/05 Joutsenvaaran Hero Husty 24p la (10p su)
     Om. Hannu Hämäläinen, Mäntsälä
11. Ppu FIN35376/05 Roope 17p su (7p la)
     Om. Soile ja Kimmo Kattainen, Salosaari
12. Ppn ER18548/05 Asta 10p su (9p la)
     Om. Lauri Kotsalainen, Mikkeli
   

Ppu Jekku ja omistaja Raimo Mattila, Sodankylä.

    

©2010 Uudenmaan Pystykorvakerho ry.