|
|
|
|
Tuloksia vuodelta 2009
Haukku-ottelun Etelän lohkon valinnoissa Nastolassa sijoittui Spn XX Pystykujan Pihla 3. 72 pisteellä ja tuli valituksi Haukku-ottelun osanottajaksi. Muut sijoitukset valinnoissa olivat 5. Spu XX Sulkamäen Sisu 62 p, 7. Spn Sara 60 p, 14. Peijakkaan Heka Jusu 9 p. Haukku-ottelu pidettiin 7. ja 8.11. Uuraisilla, jossa Spn Pystykujan Pihla sijoittui 57 pisteen tuloksella kymmenenneksi.
Kerhon jäsenten koirien osanotto omiin ja muiden järjestämiin kokeisiin jatkui edelleen vilkkaana. Vähintään yhteen lint-kokeeseen osallistui 23 koiraa (2008 oli 21). Parhaiden tulosten luettelon hyvät kärkitulokset saavutettiin jo edellisellä koekaudella, eli tammikuussa 2009, mutta koko vuosi huomioiden tulostaso laski edellisestä vuodesta, lähinnä lintukantojen heikkenemisen takia. Sama havainto oli maassamme yleinen elokuussa alkaneella koekaudella. Kerhon jäsenten koirista saavutti VOI 1-tuloksen 5 koiraa (2008 9 koiraa). AVO-1 tuloksen saavutti 3 koiraa (2008 5 koiraa), jotka jatkavat kokeissa voittajaluokan koirina.

Suomen cup 2009-10 sijoituksissa kerhomme jäsenien koirien parhaat sijoitukset olivat 3. Spu XX Pyräkkä Hiro, om. Juha Kähkölä ja 5. Spn XX Pystykujan Pihla, om. Pekka Inkinen. Sijoitukset jäivät edellistä cup-kilpailua hieman heikommiksi.
Pohjanpystykorvien SM-haukuissa 3. sijoittunut Ppn X Taika, om. Soile Torvinen Kirkkonummi, menestyi vuoden aikana loistavasti myös kansainvälisissä suurissa koiranäyttelyissä. Niinpä sen rekisteröity nimi virallisessa muodossa näyttää nyt tältä FI MVA SK MVA MV-09 JV-06 V-07 BALTV-09 EEV-08 TAIKA ER20112/06.
Spu XXX Sulkamäen Sisu, om. Juha Lilja Vantaa, palkittiin vuoden aikana näyttelyissä 3 x sertifikaatilla ja aikaisemmin saavutetun käyttövalioarvon myötä Sisusta tuli kaksoisvalio.
Nuorimpana koirana VOI-1 tuloksen 92 p. haukkui Spn XX Pystykujan Pihla 3 v 8 kk ja 9 pv:n ikäisenä.
Koirien vuoden 2009 aikana linnunhaukkukokeissa pisteiden mukaan saavuttamat parhaat tulokset:
| 1. |
Spn |
XX Pystykujan Pihla |
VOI 1 |
92 p. |
Pekka Inkinen Järvenpää |
| 2. |
Spu |
XX Pyräkkä Hiro |
VOI 1 |
91 |
Juha Kähkölä Vihti |
| 3. |
Spu |
XXX Taipaleen Töpö |
VOI 1 |
82 |
Esko Hartikainen Mäntsälä |
| 4. |
Spn |
Sara |
VOI 1 |
78 |
Auli Korhonen Myrskylä |
| 5. |
Ppn |
X Joutsenvaaran Hero Hysty |
VOI 1 |
76 |
Hannu Hämäläinen Mäntsälä |
| 6. |
Spu |
Remu |
AVO 1 |
75 |
Eero Honka Helsinki |
| 7. |
Ppn |
X Taika |
AVO 1 |
74 |
Soile Torvinen Kirkkonummi |
| 8. |
Spu |
XXX Sulkamäen Sisu |
VOI 2 |
73 |
Juha Lilja Vantaa |
| 9. |
Spn |
XX Pystykujan Risse |
VOI 2 |
72 |
Riitta ja Tuomo Toivanen Järvenpää |
| 9. |
Spn |
Ullastiina Unna |
AVO 1 |
72 |
Teemu Heikkonen Mäntsälä |
| 11. |
Spu |
Peijakkaan Haku |
VOI 2 |
71 |
Mika Kelometsä Vantaa |
| 12. |
Spn |
Siru |
VOI 2 |
67 |
Erkki Olsson Karkkila |
| 13. |
Spn |
Sulkamäen Teri |
VOI 3 |
62 |
Tuomo Toivanen Järvenpää |
| 14. |
Isl |
Siltamiehen Deppie Harry |
AVO 2 |
61 |
Titi Broman Pernaja |
| 15. |
Spu |
Repe |
AVO 2 |
60 |
Jorma Salopelto Porvoo |
| 16. |
Spn |
XX Mari |
VOI 3 |
59 |
Aarne Torvasti Mäntsälä |
| 17. |
Spu |
X Taipaleen Rexi |
VOI 3 |
55 |
Sulo Suihkola Helsinki |
| 18. |
Spn |
Sulkamäen Tina |
AVO 3 |
54 |
Johannes Somersalmi Espoo |
| 19. |
Spu |
XXX Hupu |
VOI 3 |
53 |
Raimo Bottas Ruotsinpyhtää |
| 20. |
Spn |
Salli |
VOI 0 |
44 |
Lasse Bredin Helsinki |
| 21. |
Spu |
Jeppe |
AVO 0 |
41 |
Kari Bergenström Tuusula |
| 22. |
Ppn |
Punapippurin Pohjannoita |
AVO 0 |
27 |
Soile Torvinen Kirkkonummi |
| 23. |
Spu |
XX Topi |
VOI 0 |
8 |
Timo Minkkinen Mäntsälä |
|
|
©2010 Uudenmaan Pystykorvakerho ry.
|
|